keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hitchin a ride

Pahoittelen hiljaiseloa! Olemme olleet viimeiset kaksi viikkoa maailmalla. Nyt tuntuu niin hyvältä olla KOTONA. Ehdin juuri kitkeä villiintyneen kasvimaan rikkaruohoja matkan jäljiltä hieman kuriin ja asetella muutakin elämää takaisin uomaan ennen kun maanantaina alkoivat kesätyöt! Muilla taas samaan aikaan alkoivat kesälomat, mikä tarkoittaa, että vierailijoita alkoi virrata kaupungeista tänne saaristoon, myös meidän suloisiin nurkkiimme. Suomen suven lyhyt, mutta intensiivinen sesonki on alkanut!

Kiireisen kesäkuun alun jälkeen suuntasimme lomalle manner Eurooppaan. Ystäväni vuosien takaa vietti häitään Berliin läheisyydessä. Koska V oli töissä vielä viime hetkeen asti, oli meidän pakko lentää Berliiniin, jotta ehtisimme häihin. Lentäminen on yksinkertaisesti KAMALAA. Toivon, etten enää joutuisi lentämään. Toivon tätä hiilijalanjälkeni sekä ihan oman mukavuutenikin vuoksi. Ihmistä ei ole tehty lentämään. Takaisin Suomeen palasimme kuitenkin iloisesti maateitse - liftaillen, junalla, bussilla ja laivalla.


Mielestäni liftaaminen on aivan ehdottoman paras tapa matkustaa! Se on itsestäänselvästi ekologisin, jännittävin ja halvin keino taittaa pidempiä taipaleita. Koskaan ei tiedä kenet seuraavaksi tapaa ja minne päätyy. Tapahtuu yllättäviä kohtaamisia, joita ei muissa olosuhteissa koskaan tapahtuisi. Sitäpaitsi hitaassa liikkeessä pysyy sielukin mukana ja joutoaika kyytiä odotellessa on juuri sitä parasta laatuaikaa, vaikka lauleskella tai opetella tekemään vitsaksia. Matkasta tulee juuri sellainen seikkailu kun sen kuuluukin olla!


Peukalokyyti ei kuitenkaan juuri ole tänä päivänä suosiossa, sillä ihmiset ovat suoraansanottuna epäluuloisia ja pelkäävät toisiaan. Olemme tienposkessa seisoessamme tuumailleet, että yksi suuri syy matkustaa liftaillen on juuri hälventää noita epäluuloja ja ajautua kohtaamisiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Jo se, että yksikin ihminen astuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja pysähtyy ottamaan meidät tuntemattomat kyytiin, on voitto ihmisyydelle.


Itse olen noviisi liftikyytien saralla. Muutamia nuoruuden pikku kokeiluja lukuunottamatta vasta V:n myötä peukalokyyti avautui minulle todellisena vaihtoehtona matkustustapojen joukossa. Myös minut, kuten monet muut, on opetettu olemaan varovainen ja välttämään turhia riskejä, kuten tuntemattomien autoon nousemista. Suomalaiseen tapaan en myöskään ole mielelläni "vaivaksi".

Mutta kas, siinä juuri piileekin avain isompaan kuvaan! Kun avaa mielensä auttamiselle ja avun vastaanottamiselle, kokee pienen ihmeen! Ensimmäinen kunnon liftireissuni kuljetti meidät viime kesänä lähes Suomen päästä päähän, kotisaarelta Sodankylän elokuvajuhlille. Olin aluksi skeptinen tälläisen taipaleen taittumisesta peukun avulla, mutta maisemien vilistellessä ikkunan ohi alkoi sydämeni sulaa. Kuinka upealta tuntui tavata niin monta ystävällistä ihmistä, jotka uskalsivat ottaa askeleen ja tarjota apuaan. Huomasi, että heillekin tuli hyvä mieli kun olivat uskaltaneet tehdä jotain tavallisesta poikkeavaa! He saivat olla avuksi ja osallistua omalta osaltaan seikkailuumme. Olin pakahtua kiitollisuudesta ja kokemastamme hyvyydestä. Usko ihmisyyteen sai uutta tulta ja se jos mikä on isoa ja tärkeää!


Ja mitä siihen pelkäämiseen tulee, niin voin kertoa, että kyytiin ottavat juuri ne HYVÄT ihmiset. Sitäpaitsi mikä olisi todennäköisyys, että joku synkkämielinen kirvesmurhaaja lähtisi ajelemaan pitkin maanteitä uhria etsien, kun niitä liftareita ei kuitenkaan tuolta tien varsista juuri löydy. Usein mietin, että kuinka monet uskaltavat lähteä yhden illan tuttavuuksien matkaan baarista, vaikka eivät uskaltaisi päiväsaikaan liftata avuntarjoajien kyytiin.

Vielä muutama vinkki liftipolun varrelle on paikallaan. Nämä tulevat siis noviisin ohuen kokemuksen oikeuttamalla röyheällä rintaäänellä.

  1. Ota mukaan kartta, ellet ole kyseisen alueen maantieteen vahva ekspertti (kuten ihana kumppanini on <3 ). Nimittäin ikinä et voi arvata mihin liftikyyti vie; joskus saatatkin saada kyydin pienempää tietä tai muuta epäsuoraa reittiä perille. Kyyditsijäsi saattaa olla matkalla johonkin pieneen pitäjään matkasi varrella, joten auttaa, että voit katsoa kartasta viekö se sinua oikeaan suuntaan. Kartasta on myös hyötyä kun suunnittelet minkä tien varteen lähdet pyrkimään kaupungista ulos.
  2. Pidämme yleinsä mukanamme telttaa, jotta voimme yöpyä missä vaan. Näin ei tarvitse stressata siitä pääsemmekö ennen pimeää paikkaan, josta löytyy yösija. Pimeään aikaan en suosittele liftaamaan, sillä kyytejäkään tuskin saa ja koko touhu saa muutenkin epämääräisen vireen.
  3. V:n motto on "kaikki autot liftataan", eli peukku pystyyn koko ajan vaikka vasta kävelet kohti sopivampaa risteystä. Yleinsähän helpointa on liftata risteyksen jälkeen, jolloin suurempi määrä autoja on menossa oikeaan suuntaan. Me harvoin käytämme määränpäästä kertovia kylttejä, sillä jokainen pienikin kyyti oikeaan suuntaan on plussaa ja ihmiset saattavat ajatella, että eivät tarjoa kyytiä elleivät voi viedä ihan perille asti. Joskus jos sama tie haarautuu pian kahteen eri suuntaan kyltti saattaa kuitenkin olla tarpeellinen.
  4. Kun astut autoon, esittele itsesi reippaasti. 

Mukavia kesäreissuja!

http://www.youtube.com/watch?v=TIwnAs4iwaE

Disclaimer: Jokainen liftaa omalla vastuulla. Maalaisjärjen käyttö sallittu. Mukavinta ja turvallisinta on liftata kaverin kanssa.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Strömming

Uuden kotimme naapurit ovat mahtavia! Kun he kuulivat ettei meillä ole lainkaan venettä, ottivat alakerran naapurimme meidät tänään mukaansa kalastamaan kiiltäväpintaisia silakoita. Silakkakausi on pian loppumaisillaan, joten oli hienoa että ehdimme vielä tänä vuonna silakkalitkan varteen.

Silakkalitkassa on samassa siimassa useampia koukkuja ja päässä paino. Syöttejä ei käytetä lainkaan! Kun siiman vain laskee pohjaan ja nostaa ylös, on lähes jokaiseen koukkuun jäänyt joku onneton matkalainen. 


Nyt on myönnettävä, että tänään kalastin ja perkasin omin käsin elämäni ensimmäiset kalat! Onneksi siihen kykenin, tai muuten olisi pitänyt ryhtyä kasvissyöjäksi kokonaan. Suurimmalta osalta syön kasvisruokaa ja maitotuotteita, joskus harvoin myös kalaa. V on vielä tiukempi, hän syö ainostaan itse kalastettua kalaa ja siihen suuntaan itsekin olen kallistunut yhä enemmän. Mielestäni en voi syödä kalaa ellen kykene sitä myös omin käsin ruuakseni pyytämään tarvittaessa. Tänään peratessa pohdimmekin miksi kalan tappaminen tuntuu helpommalta kuin nisäkkään? Onko se siksi, että kala ei osaa huutaa hätäänsä? Tämän aiheen kanssa on kyllä vielä vaikeuksia, sillä isompia kaloja, varsinkin petokaloja kyllä vähän pelkään. Mutta yritän harjoitella. Sillä kalastus näillä upeilla lähivesillämme on yksi mainio tapa, kasvimaamme lisäksi, lisätä omavaraisuusastettamme. 



Silakka on myös kaupasta ostettuna ekologinen ruokakala, sillä sen kalastus Itämerellä on tällä hetkellä kestävällä pohjalla. Jos siis syöt kalaa, syö lisää silakkaa! WWF:n kalaopas on kätevä tietolähde, josta voit tarkistaa mitä kaloja kaupasta uskaltaa ostaa vaarantamatta kalakantojen kestävyyttä. Mielestäni kalakantojen ylikalastus on hulluimpia tekoja, joita ihminen tällä pallolla harjoittaa! Kai jokainen ymmärtää, että kun joku kalakanta on kalastettu loppuun, se on loppu, piste.

Valitettavasti ihanaa ekologista Itämeren lähi-silakkaa ei kuitenkaan suositella syötäväksi liian usein rakkaan Itämeremme korkeiden dioksiinipitoisuuksien vuoksi. Mekin heitimme vaurioitumattomat isoimmat silakat kalastaessa takaisin meriseen kotiinsa, sillä isoimissa eli pisimpään eläneissä silakoissa dioksiinipitoisuudet ovat korkeimmat. Kerran kuussa uskaltaa pieniä silakoita kuitenkin syödä. Pari viikkoa sitten söimme myös kuukauden haukikiintiömme täyteen kun V oli saanut napattua komean yksilön ja tarjosimme sen juhlaillallisena vieraillemme nokkosmuhennoksen kera. Haukea ei kannata myöskään syödä useammin kuin kerran kuussa, sillä niihin on saattanut petokaloina puolestaan kertyä liian suuria pitoisuuksia metyylielohopeaa.

Kaiken kaikkiaan kala on terveellinen sekä herkullinen lisä ruokavalioon MUUTAMAN KERRAN KUUSSA, juhlahetkinä. Noina muutamana kertana osta ehdottomasti suomalaista lähikalaa ja pidä kalaostoksilla aina WWF:n kalaopas takataskussa mukana!


Upea silakkasaaliimme muuntui sunnuntain juhlaillalliseksi paistinpannulla puulietemme lämmittäessä meitä jo auringossa kypsyneitä vielä lisää. Pyörittelimme fileet ruisjauhoissa, suolassa ja musta- sekä valkopippurissa. Sitten laitoimme kahden fileen väliin sinihomejuustoa, sipulisilppua sekä tilliä. Lopuksi paistoimme voissa molemmin puolin.

Ah ihanuutta! Illallinen ilta-auringossa, syreenin tuoksussa. Lopun kruunasi vielä hevosmuurahaisten näytös! Tänä iltana oli juuri se hetki kun kaikki hevosmuurahaiset kaikissa pesissää kaikkialla tietävät oikean hetken koittaneen, ryömivät ulos pesistään ja lähtevät lentoon!


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Olemme muuttaneet



Kaupungista pieneen kylään meren rannalla. Ja pienessä kylässäkin vielä asunnosta toiseen. Muuttolaatikoita on lattiasta kattoon ja tilaa ehkä noin puolelle omaisuudestamme. 

Vaikka ympärillä on rauha, keskeneräisyyden keskellä asuminen tekee meidät rauhattomiksi. Kevät tekee rauhattomaksi. Olemme istutuskaudessa auttamattomasti jäljessä, villivihannekset kasvavat kohisten ylikasvuisiksi näissä kuumissa kosteissa olosuhteissa. Elämme kuin pienet eläimet. Teemme pesiä laatikoiden keskelle. Syömme mitä sattuu likaisista astioista multaa kynsien alla. Parittelemme. Lopulta annamme väsymykselle myöten.