Kiitos teille kaikille, jotka olette sekä täällä blogissa että facebookissa kommentoineet ja reagoineet Senatsbergetiä koskevaan kirjoitukseeni.
Selvästi esille nousi kipeä aihe, josta lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlaisia kokemuksia. Avohakkuiden vaikutukset metsäekosysteemille ja muulle ympäröivälle luonnolle ovat itsestäänselvästi tuhoisat, mutta harvemmin esille nousevat menetettyjen maisemien henkilökohtaiset vaikutukset ja tuntemukset, joilla myös on arvo jota ei tule ohittaa. Tästä aiheesta kertoo ansiokkaasti jo viimeksi mainitsemani kirja, Metsänhoidollisia toimenpiteitä.
Tekstini aiheuttaman keskustelun myötä on käynyt lisäksi ilmi, että nimenomaan Konstsamfundet on myös muualla kuin lähimetsäni tapauksessa kunnostautunut hälyttävän epäeettisenä metsänhoitajana. Konstsamfundet muun muassa tekee 10-20 kertaisia avohakkuita nykypäivän eteläsuomalaisiin keskiarvoihin verrattuna ja sertifiointipuheista huolimatta säästöpuita ei säätiön täysin avoimeksi hakatuilla aukoilla näy.
Tämä herättää minussa kulttuurin ystävänä ja tekijänä voimakkaan ristiriitaisia tunteita. Nimittäin Konstsamfundet tekee todella upeaa työtä kulttuurin saralla. Ilman säätiön tukea moni varsinkin pienempi kulttuuritoimija ei välttämättä olisi edes olemassa! Olen myös itse ollut projekteissa mukana, jotka kiitollisina nauttivat Konstsamfundetin tukea. Mielestäni olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että tämän tuen mahdollistava taloudellinen toiminta olisi eettisesti kestävällä pohjalla.
Siksi olenkin tällä viikolla ottanut yhteyttä säätiön vastuullisiin henkilöihin sähköpostitse ja kertonut mielipiteeni. Viestissäni pyysin selvitystä säätiön metsänhoidon periaatteista ja siitä oliko esimerkiksi Senatsbergetin kulttuurikohteen avohakkuu näiden periaatteiden mukainen. Esitin toiveen, että säätiö ryhtyisi laatimaan uuttaa uudenaikaista metsänhoidon strategiaa, joka olisi paremmin linjassa säätiön harjoittaman kulttuurityön kanssa ja jossa avohakkuista luovuttaisiin kokonaan. Taloudellisesti myös suurten puiden poimintahakkuu ja metsän luonnollinen uudistaminen tuovat avohakkuita paremman tuloksen.
Mikäli myös sinä koet Konstsamfundetin väkivaltaisen metsätaloustoiminnan kiusallisena ja ristiriitaisena säätiön harjoittaman upean kulttuurituen takana, ole ystävällinen ja kerro mielipiteesi: kaj-gustaf.bergh@konstsamfundet.fi, mikael.jensen@soderlangvik.fi, christofer.westerback@soderlangvik.fi.
Huuhkajavuoren menetys on viime päivät kummitellut luonnollisesti paljon mielessäni, koska keskustelu aiheen ympärillä on ottanut tulta alleen. Itse olen kuitenkin yrittänyt vain unohtaa, että koko paikkaa koskaan olikaan edes olemassa. Muutoin menetys tuntuisi ylitsepääsemättömän suurelta. Emme ole enää palanneet paikalle.
Marraskuun keltainen valo on viikon aikana välillä kullannut pienen kylämme rantoja. Iltaisin olemme kävelleet aallonmurtajalle katselemaan tähtiä jo pakastuvassa kirkkaassa ilmassa. Tiistaiaamuna juuri ennen auringonnousua kipusimme kylän keskellä seisoville Lesken kallioille. Noilta kallioilta naiset ehkä aikanaan tähyilivät merelle lähteneiden miestensä perään. Tällä kertaa me puolestamme yritimme tavoittaa vilausta pyrstötähdestä, joka ennen auringon esiintuloa näkyi aivan horisontissa lähes puiden tasolla. Komeetta ei kuitenkaan kiikareihimme etsiytynyt, mutta auringonnousu oli upea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti