Kylämme on kietoutunut sumuun jo ties kuinka monetta päivää. Lunta on sen verran, että rusakon ja lintujen jäljet näkyvät maassa kun haen aamun lehden ja vien linnuille ruokaa. Taivas on yhtä harmaa kuin meren jää. Kokeneet talvikalastajat uskaltautuvat tuolle epävarmalle jäälle kuitenkin virittämään talviverkkojaan kylän rantaan. Jäälle heitellyt "roskakalat" houkuttelevat parhaimmillaan seitsemänkin merikotkaa aivan rannan tuntumaan. Iltaisin tulee jääsumu, joka tekee talomme rappusista salakavalan liukkaat.
Vuoden alku on kulunut näin. Puolet viikosta saarella koneen äärellä suunnitellen ja puolet Helsingissä tai muualla reissaten. Vielä syksyllä kutsuin tätä aikaa työttömyydeksi, nyt opettelen kutsumaan tätä vapaaksi työksi - freelance ja vapaaehtoistyöksi. Työtä riittäisi yömyöhään asti. Vielä harjoittelen ajankäyttöni hallintaa ja sitä, että osaisin sanoa: valmis.
Meneillään on kutkuttavia projekteja. Olen ehtinyt vetää metsädraamatyöpajan ja kouluttaa tulevia luontokerhojen ohjaajia. Tietysti opintojen lähiviikonloput ovat vieneet minua myös Helsinkiin. Tulossa on vielä ainakin lisää metsädraamaa, kouluttajien kouluttamista ja luonnonhenkiä. Kaikenlaista pientä tekisi mieleni sanoa. Mutta oikeasti kaikenlaista suurta! Juuri sellaista, joka tuntuu tärkeältä ja omalta. Kuinka paljon jo yksi vuosi on tuonut lisää osaamista.
Onneksi välillä V vie minut koneen ääreltä metsään. Niinkuin eilen. Olemme ehkä löytäneet uuden lähimetsämme johon rakastua! Nyt uskallamme taas hieman paremmin rakastua metsään, sillä urhea kyläyhdistyksemme on ottanut tehtäväkseen puolustaa kylän lähimetsiä. Sanoinkuvaamattoman kiitollinen olo.
Huomenna olen satutätinä kylämme kirjastossa sillä on Luonto lainassa -viikko ja luen lapsille luontoaiheisia satuja! Ainakin tämä satu on luvassa. Illalla matkustan lautalla aivan saaremme kärkeen, sillä luontokeskuksessa on lauantaina Ötökkäjahti ja me olemme töissä ötököitä jahtaamassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti