maanantai 24. maaliskuuta 2014

Miksi asumme täällä?


Kunta lähestyi meitä muutama viikko sitten tervetulotoivotuksella, kahvikupongilla sekä kyselyllä. He halusivat tietää näin vuoden asumisen jälkeen miksi olemme muuttaneet tänne. Kysyivät juuri oikeilta henkilöiltä! Vastauspaperi ei meinannut nimittäin riittää, niin paljon sanottavaa meillä oli! Tässä vähän vastauksiamme sekä hieman lisääkin.

Me asumme täällä erityisesti siksi, että pienessä kylässä meren rannalla olemme Suomen kauneimman saaristoluonnon ympäröimiä. Toisiksi tärkeintä on, että ainakin toiselle meistä löytyi täältä alunperin edes vähän töitä ja on vähintäänkin kuviteltavissa, että voisimme itse työllistää itsemme täällä jossakin vaiheessa luontomatkailun ja ympäristökasvatuksen parissa. Kolmanneksi tärkeintä on, että tänne pääsee ainakin vielä toistaiseksi bussilla eli kykenemme elämään ilman autoa vaikka olemme täysin maaseudulla. Neljänneksi tärkeintä on, että asumiskulumme ovat erittäin matalat, mikä mahdollistaa niukan ja vapaan elämäntyylimme - vähän rahaa ja paljon aikaa vapaaehtoistyöhön ja muuhun vastaavaan palkkatyön lisäksi.


Pieni kylä meren rannalla on muutenkin hyvin erityinen. Emme suinkaan ole muuttaneet juuri tänne sattumalta. Tässä kylässä on hyvin uniikki tunnelma, joka sai meidät ihastumaan paikkaan heti ensimmäisenä kesänä. Tämä on vanha ruukkikylä, mikä näkyy tiheässä miltei kaupunkimaisessa asemakaavassa ja vanhassa erityisessä ruukin rakennuskannassa. Historian monet kerrokset 1800-luvulta 1970-luvun kautta tähän päivään ovat näkyvillä ja kertovat omaa tarinaansa sille joka malttaa kuunnella (eikä heti pelkästään kauhistele 70-luvun arkkitehtuurin "helmiä" tai tehdasmiljöötä). Mielestäni erityislaatuinen rosoinen idylli muodostuu juuri tästä kerroksellisuudesta, jossa ruukin historia näkyy niin, että tehtaan kulta-aikoina on aina rakennettu enemmän.





Ihastuimme paikkaan myös elävän kulttuurin vuoksi. Meille on tärkeää, että näinkin pieneltä kylältä löytyy eloisa kirjasto, jota käytämme paljon. On myös leffakerho, jonka kanssa saamme katsella parin viikon välein valikoituja filmejä historiaatihkuvassa vanhassa Bio Ponyn leffateatterissa ja keskustella jälkeenpäin yhdessä näkemästämme. Hieno juttu on myös Bruksteaternin perinteikäs harrastajateatteri, jossa pääsen parantamaan ruotsintaitoani mukavalla tavalla olemalla lavalla.

Hiukan omaakin häntää nostaen pidämme tärkeänä, että kylällä on erityisen upea kulttuuritapahtuma Festival Norpas. Jo tälläisen tapahtuman olemassaolo tuo kylään tietyn tunnelman, vaikka se tapahtuukin vain kerran vuodessa. Tämä tapahtuma on meille niin merkityksellinen ja rakas, että käytämme molemmat lukuisia vapaaehtoistunteja keväällä ja kesällä, jotta se mahdollistuisi. Toivottavasti taas tänä vuonna saamme tapahtuman kasaan!

Muita merkityksellisiä asioita on tietysti paljon! Sekakielisyys, avanto-keskiviikot, ystävän kahvilapuoti,  toripäivät, järvi ja meri kodin molemmin puolin, kylän luontopolku, marja- ja sienimaastot, kaikki meille tarpeelliset palvelut kilometrin säteellä, kasvimaa, merikotkat, harmaahaikarat, paikallinen luontojärjestö, uudet ystävät, tähtitaivas...


Mutta on myös paljon, mistä olen huolissani! Julkinen liikenne on näivettynyt radikaalisti jo tänä lyhyenä aika kun olemme asuneet täällä. On todella tärkeää, että kunta pitää huolta bussiyhteyksien säilymisestä. Nimittäin jos julkinen liikenne häviää täältä ja autottomuus muuttuu mahdottomaksi, en ole varma haluammeko enää asua täällä. Tilanne on vaikea, sillä suurin osa ihmisistä suosii yksityisautoilua ja matkojen kestot ovat julkisilla huomattavasti pidemmät. Suoria vuoroja Helsinkiin menee enää yksi päivässä ja vaihdon kanssa matka kestää lähes neljä tuntia (kun se omalla autolla on noin kaksi tuntia).

Toinen tärkeä asia on luonto! Luonto on lopulta kuitenkin se tärkein valtti, jolla kunta houkuttelee uusia asukkaita sekä matkailijoita saarelle. Tänne tullaan luonnonrauhan perässä, piste. Kuitenkin välillä vaikuttaa, että tätä saaren tärkeintä varantoa ei pidetä täällä lainkaan arvossaan! Kun ajaa saaren lävitse kulkevaa tietä koko matkan omalle kylällemme asti leimaavat maisemaa tien molemmin puolin avohakkuut alusta loppuun saakka! Kunnan suosituimman luonnonhiekkaisen pitkän uimarannan vierellä on aivan valtava avohakkuualue, joka rajottuu kansallispuistoon! Oman kylämme lähivirkistysalueiden metsiä kaadetan parhaillaan pala palalta, niin ettei täältä kohta löydy sienipaikan sienipaikkaa! Tämä on aivan järjetöntä toimintaa! En ymmärrä kuinka kunta kuvittelee houkuttelevansa pyöräileviä, ratsastavia tai patikoivia turisteja näihin maisemiin, jos tämä meno jatkuu. Kun suunnittelemme omaa luontomatkailu-yrittämistämme tällä saarella, tämä politiikka ei myöskään herätä uskoamme tulevaan. Olisi ehdottoman tärkeää, että metsien ja muun luonnonmaiseman suojelu otettaisiin vakavasti ja kuntakin omalta osaltaan pyrkisi neuvottelemaan yksityisten metsänomistajien kanssa ja säästämään tärkeitä virkistysalueita.

Kolmas pääviestini kunnalle koski kulttuuria. Kunnan sivuilla saari haluaa esiintyä taiteilijoiden ja kulttuuriväen saarena. Näin onkin, mutta tämä voisi näkyä myös ulospäin. Saaren taiteilijoiden töitä voisi tilata ihan ulos ja näkyville, vaikka saaren läpi kulkevan tien varteen. Taiteilijoiden kädenjälki voisi näkyä myös kunnan ilmeessä (ihmeellisten vihreiden pallohahmojen sijaan?!). Tällä hetkellä kunnan ilme ei tee juurikaan kunniaa saaren kauneudelle ja oikealle tunnelmalle.

Tämä paikka on nimittäin oikeasti Erityinen, älkää siis uskoko kunnan sivuja vaan uskokaa minua! Tervetuloa asumaan ja vierailemaan!









perjantai 21. maaliskuuta 2014

Hetkiä

Istun alas ja kirjoitan pitkästä aikaa. Tekee mieli luoda jotain kaunista. Kun aloitin tämän blogin kuvittelin juuri tälläisiä Hetkiä. Itseni kirjoittamassa koneen äärellä kotipesässämme, katselemassa ulos ja juomassa tilanteeseen sopivaa kuumaa juomaa inspiroituneessa tilassa. 


Juuri nyt ikkunastamme näkyy pala mertakin kun puut ovat paljaat. Kauniissa mukissani on äsken ystävän puodista kylältä ostamaani uutta vihreää teetä - juuri oikeaa juomaa tähän Hetkeen. Ympärilläni on tämä kaikki kauneus, mutta näitä Hetkiä ei ole viime aikoina juuri ollut. Leukaperissäni tuntuu monen kuukauden jännitys ja hampaat vihlovat kun olen purrut niitä unissani yhteen. Päivän lopuksi olen harvoin tyytyväinen työpanokseeni ja näen ainoastaan vielä tekemättömät asiat. Miksi en osaa antaa itselleni armoa?


Kun tekee työtä, jonka kokee hyvin tärkeäksi ja jonka haluaa tehdä koko ajan paremmin, on vaikea olla tyytyväinen. Vapaan työn tekijänä työaikaa ei oikein malttaisi rajata, vaan tekeleitään hioo loputtomasti.  Vapaa-aikaa ei osaa ottaa kun jokainen vapaa hetki on mahdollisuus hioa omaa projektiaan edelleen. Vapaat työajat ja kotona työskentely altistavat myös ajatusten ajelehtimiselle. Täytyy syödä ja ennen kuin voi lämmittää ruuan täytyy hakea puita, samalla on pakko siivota hieman tai viikata pyykit. Sitten on tietenkin facebook.


Lisäksi vielä teemme V:n kanssa usein myös projekteja yhdessä, jolloin ideointimme tapahtuu juuri silloin kun ideoita syntyy - useimmiten kävelyllä tai vaikka saunanlauteella. Tämä on tietysti ihanaa! Viime kuukausina olen nimittäin myös oppinut, että yksin ideointi on kamalaa. Kun tulee lukko, sitä on vaikeampi avata itsekseen miettimällä. Omille ideoilleen myös sokeutuu. Yhdessä ideat lähtevät leviämään yllättävämmille poluille ja sinkoilevat vähemmän hallitusti. Mutta  puolison kanssa työskennellessä työ- ja vapaa-aika sekottuvat vieläkin suloisemmin.


Leukaperiäni tarpeeksi tunnusteltuani olen viime aikoina kokeillut erilaisia keinoja ottaa elämä takaisin haltuun. Esimerkiksi yhtäkkiä huomasin, ettei viikoissani ole pitkään aikaan ollut lainkaan viikonloppuja. Lähes joka viikko olen ollut 2-4 päivää kaupungissa töissä tai koulussa ja loput päivät olen työskennellyt kotona. Joten otin ja järjestin muutaman rehellisen vapaapäivän (kuvat noilta päiviltä). Työaikaa rytmittääkseni olen yrittänyt parhaani mukaan pitää iltoja tietokoneruudusta vapaana (usein kyllä vähän huonolla menestyksellä). Keskellä päivää olen irrottanut itseni työn äärestä ja tehnyt ihan pieniä ulkoiluja, varsinkin jos aurinko paistaa. Halkopinon hakeminen tai kaupassa käynti rantatietä pitkin ovat minulle juuri niitä Hetkiä, joiden takia haluan täällä asua ja jotka palauttavat minut takaisin tähän maailmaan. Ihan hölmöt pienet asiat onnellistuttavat elämääni. Postin hakeminen pihan läpi postilaatikosta. Merikotkien tähyily matkalla kaupalle. Kylällä asioiden hoitaminen, esimerkiksi matka kirjastoon tai pesulaan. Kahvi ja lehtien lukeminen ystävän kahvilapuodissa. Perjantai-tunne (nyt!). Sunnuntai-tunne. Saunan jälkeen istuskelu pukuhuoneen lämpimällä lattialla vanhoja aikakauslehtiä lueskellen. Aamuhetket, jolloin kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.


Opetan jatkuvasti muille luonnon eheyttävästä vaikutuksesta ja kuitenkin itse liian usein unohdan hoitaa itseäni. Nyt olen yrittänyt myös antaa itselleni luontohoitoa entistä määrätietoisemmin ja säännöllisemmin. On nimittäin tutkittu, että toipuminen stressistä alkaa jo lyhyen (5-10 min) luonnossa oleskelun jälkeen. Verenpaine laskee ja sydämen lyöntitiheys rauhoittuu. (Hartig) Pitempiaikaisen luonnossa oleskelun (2-3 päivää) on havaittu alkavan tehostaa kehon immuunijärjestelmän toimintaa eli vaikutus on tuolloin myös ennaltaehkäisevää. (Li)

Sitäpaitsi kevät keikkuen lähestyvi saartamme ja kevät on ehdoton suosikkivuodenaikani. Kuten aamu, keväällä kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.