Hetkiä

Istun alas ja kirjoitan pitkästä aikaa. Tekee mieli luoda jotain kaunista. Kun aloitin tämän blogin kuvittelin juuri tälläisiä Hetkiä. Itseni kirjoittamassa koneen äärellä kotipesässämme, katselemassa ulos ja juomassa tilanteeseen sopivaa kuumaa juomaa inspiroituneessa tilassa. 

Juuri nyt ikkunastamme näkyy pala mertakin kun puut ovat paljaat. Kauniissa mukissani on äsken ystävän puodista kylältä ostamaani uutta vihreää teetä - juuri oikeaa juomaa tähän Hetkeen. Ympärilläni on tämä kaikki kauneus, mutta näitä Hetkiä ei ole viime aikoina juuri ollut. Leukaperissäni tuntuu monen kuukauden jännitys ja hampaat vihlovat kun olen purrut niitä unissani yhteen. Päivän lopuksi olen harvoin tyytyväinen työpanokseeni ja näen ainoastaan vielä tekemättömät asiat. Miksi en osaa antaa itselleni armoa?

Kun tekee työtä, jonka kokee hyvin tärkeäksi ja jonka haluaa tehdä koko ajan paremmin, on vaikea olla tyytyväinen. Vapaan työn tekijänä työaikaa ei oikein malttaisi rajata, vaan tekeleitään hioo loputtomasti.  Vapaa-aikaa ei osaa ottaa kun jokainen vapaa hetki on mahdollisuus hioa omaa projektiaan edelleen. Vapaat työajat ja kotona työskentely altistavat myös ajatusten ajelehtimiselle. Täytyy syödä ja ennen kuin voi lämmittää ruuan täytyy hakea puita, samalla on pakko siivota hieman tai viikata pyykit. Sitten on tietenkin facebook.

Lisäksi vielä teemme V:n kanssa usein myös projekteja yhdessä, jolloin ideointimme tapahtuu juuri silloin kun ideoita syntyy - useimmiten kävelyllä tai vaikka saunanlauteella. Tämä on tietysti ihanaa! Viime kuukausina olen nimittäin myös oppinut, että yksin ideointi on kamalaa. Kun tulee lukko, sitä on vaikeampi avata itsekseen miettimällä. Omille ideoilleen myös sokeutuu. Yhdessä ideat lähtevät leviämään yllättävämmille poluille ja sinkoilevat vähemmän hallitusti. Mutta  puolison kanssa työskennellessä työ- ja vapaa-aika sekottuvat vieläkin suloisemmin.

Leukaperiäni tarpeeksi tunnusteltuani olen viime aikoina kokeillut erilaisia keinoja ottaa elämä takaisin haltuun. Esimerkiksi yhtäkkiä huomasin, ettei viikoissani ole pitkään aikaan ollut lainkaan viikonloppuja. Lähes joka viikko olen ollut 2-4 päivää kaupungissa töissä tai koulussa ja loput päivät olen työskennellyt kotona. Joten otin ja järjestin muutaman rehellisen vapaapäivän (kuvat noilta päiviltä). Työaikaa rytmittääkseni olen yrittänyt parhaani mukaan pitää iltoja tietokoneruudusta vapaana (usein kyllä vähän huonolla menestyksellä). Keskellä päivää olen irrottanut itseni työn äärestä ja tehnyt ihan pieniä ulkoiluja, varsinkin jos aurinko paistaa. Halkopinon hakeminen tai kaupassa käynti rantatietä pitkin ovat minulle juuri niitä Hetkiä, joiden takia haluan täällä asua ja jotka palauttavat minut takaisin tähän maailmaan. Ihan hölmöt pienet asiat onnellistuttavat elämääni. Postin hakeminen pihan läpi postilaatikosta. Merikotkien tähyily matkalla kaupalle. Kylällä asioiden hoitaminen, esimerkiksi matka kirjastoon tai pesulaan. Kahvi ja lehtien lukeminen ystävän kahvilapuodissa. Perjantai-tunne (nyt!). Sunnuntai-tunne. Saunan jälkeen istuskelu pukuhuoneen lämpimällä lattialla vanhoja aikakauslehtiä lueskellen. Aamuhetket, jolloin kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.

Opetan jatkuvasti muille luonnon eheyttävästä vaikutuksesta ja kuitenkin itse liian usein unohdan hoitaa itseäni. Nyt olen yrittänyt myös antaa itselleni luontohoitoa entistä määrätietoisemmin ja säännöllisemmin. On nimittäin tutkittu, että toipuminen stressistä alkaa jo lyhyen (5-10 min) luonnossa oleskelun jälkeen. Verenpaine laskee ja sydämen lyöntitiheys rauhoittuu. (Hartig) Pitempiaikaisen luonnossa oleskelun (2-3 päivää) on havaittu alkavan tehostaa kehon immuunijärjestelmän toimintaa eli vaikutus on tuolloin myös ennaltaehkäisevää. (Li)

Sitäpaitsi kevät keikkuen lähestyvi saartamme ja kevät on ehdoton suosikkivuodenaikani. Kuten aamu, keväällä kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.